Mikä muuttuu lasten kasvaessa?

Meidän kuopus täytti viime viikolla jo kuusi vuotta. Ensi syksynä alkavaan eskariinkin on jo ilmoittauduttu. Se taitaa tarkoittaa, että kukaan meillä ei ole enää ihan pikkuinen. Näin äidin näkökulmasta tämä herättää kahdenlaisia ajatuksia. Toisaalta on haikeaa, kun kaikki vauvani ovat jo kasvaneet niin isoiksi ja itsenäisiksi. Toisaalta taas on ihanaa, että se kaikkein fyysisen pikkulapsiaika on takanapäin ja välillä aikaa saattaa jäädä omillekin jutuille.

Muistan vielä ajan, jolloin meillä oli kolme alle kouluikäistä. Jos vaikka piti lähteä hakemaan lähikaupasta purkki maitoa, piti saada kolme vastentahtoista tenavaa pukeisiin ja ulos ovesta. Siinä kyllä mietti toisenkin kerran, miten tarpeellinen se maitopurkki on juuri sillä hetkellä. Nyt voin kipaista pienille asioille ihan itsekseni, sillä tuon kuusivuotiaankin voi jättää hetkeksi kotiin sisarustensa kanssa.

Nuorinta ei vielä voi päästää itsekseen kadulle kulkemaan, mutta elämää helpottaa merkittävästi, että kaksi isompaa voi. Neljäs- ja tokaluokkalainen kulkevat itsekseen koulumatkat ja osan harrastusmatkoistakin ja pystyvät liikkumaan itsenäisesti kodin lähiympäristössä. Helpottaa huomattavasti kun saatettavia tyyppejä on kolmen sijaan yksi.

Tämän talven aikana on muutamasti käynyt niin, että olen huomannut jääneeni kotiin ihan yksi, kun kaikki lapset ovat harrastuksissa tai kaverien luona leikkimässä. Aivan ihmeellistä ja ihanaa, sillä se mitä ehkä eniten olen viime vuosina kaivannut on se, että saisi olla kotona ihan yksin ilman että kukaan odottaa minulta mitään. Olen jopa ryhtynyt taas lukemaan nyt kun siihen ajoittain pystyy keskittymään kauemmin kuin minuutin kerrallaan.

Ja sitten tietenkin nukkuminen. Meidän lapset eivät todellakaan ole olleet mitään ”nukun jo kaksikuukautisena kahdentoista tunnin katkeamattomasti yöunet” -tyyppejä, ja viimeiset kymmenen vuotta unet ovat olleet melko katkonaisia. Välillä olen nukkunut kolmen lapsen kanssa parisängyssä ja herra Kiljunen sohvalla. Nykyään kaksi isompaa lasta pysyvät pääsääntöisesti omissa sängyissään. Pienin tulee yöllä viereen, mutta siihen olen niin tottunut etten aina edes herää. Ja voin kertoa, että kunnon yöunet nukkuneena kaikki on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin umpiväsyneenä.

Toki kotona edelleen riittää tekemistä. Pyykit pitää pestä, ruokaa laittaa ja sotkut siivota. Onneksi isommista lapsista on nykyään näissä hommissa jopa apua. Muutenkin kaikki kolme ovat monessa asiassa jo tosi omatoimisia ja reippaita.

6-vuotissynttäreitä vietettiin jo viime viikonloppuna sukulais- ja ystäväporukalla. Päivänsankarin lahjatoiveena oli erityisesti legoja, joissa onkin riittänyt kokoamista koko tämän viikon. Myös uusi jääkiekkomaila on jo testattu ja hyväksi todettu ja uusi Tatu ja Patu -kirja luettu moneen kertaan.