Edistystä eteisen sisustuksessa

Kesä on aina eteisen siistinä pitämisen osalta jotenkin helpompaa aikaa, kun käytössä olevia ulkovaatteita on vähemmän ja nekin kevyempiä. Mutta kohtahan pääsee eteinenkin taas tositoimiin, kun syyssateet saapuvat, ja märkää takkia, kurahousua, hanskaa ja pipoa pyörii joka puolella - puhumattakaan niiden mukana kulkeutuvasta hiekasta ja pienistä kivistä. 

Meidän eteisesen sisustuksessa on tapahtunut hienoista edistystä sitten viime näkemään, ja nyt se on toivottavasti valmiimpi ottamaan vastaan syksyn kurat ja arjen aikataulut.


Eteisen yhteyteen on suunniteltu vaatehuone, johon takit, kengät ja muut romppeet saa siististi kulman taakse piiloon. Tähän ratkaisuun olen edelleen tosi tyytyväinen, sillä viidellä hengellä tuota rompetta väistämättä on paljon. Sinne on helppo nostaa pois jaloista ja silmistä myös eteisessä pyörivät jääkiekkokassit ja muut urheiluvälineet.

Näyttää kuitenkin siltä, että lapsille takin ripustaminen kulman taakse on liian pitkä matka, ja ne jäivät aina lojumaan pitkin eteisen lattiaa. Kyllästyttyäni lopulta keräilemään ipanoiden takkeja lattialta hankin eteiseen pystynaulakon, johon lasten takit ovat nyt alkaneet osua kiitettävästi. Toivotaan että sama tahti jatkuu syksyn edetessä. Lippiksiä, pipoja ja hanskoja varten eteisessä on isohko kori, johon asusteet on helppo viskata - kaikki sekaisin tosin, mutta mukavampaa tämäkin kuin pitkin lattiaa.


Eteisestä on uupunut myös laskutila avaimille, puhelimille ja kaikenlaiselle mitä sitä nyt kädessä onkaan sisään tullessa. Etsiskelin pidempään sopivaa sivupöytää, ja päädyin lopulta italialaisen Zeus-merkin Slim Marble -sivupöytään, joka on samaa sarjaa olohuoneen sohvapöytien kanssa. Tykkään pöydän sirosta ja kevyestä ilmeestä, joka sopii hyvin pitkään mutta kapeahkoon eteistilaan. Ja tietenkin myös pöydän marmorikansi viehätti (pakkomielteeni marmoriin ei ole missään tapauksessa vähenemään päin).

Ihan valmista ei eteisessä edelleenkään ole. Uuden sivupöydän yläpuolelle olisi tarkoitus kiinnittää peili, joka onkin jo valmiina odottamassa. Siitä lisää kun jossain vaiheessa saadaan se kiinnitettyä. Lisäksi puuttuu vielä penkki tai tuoli, johon voisi istahtaa kenkiä pukiessa. Sen etsintä on edelleen käynnissä, mutta eiköhän se sopiva jossain vaiheessa tule vastaan.

Kommentit

LUETUIMMAT