Matto ryhdisti ruokailutilan


Millaisen eron voikaan oikeanlainen matto tehdä tilaan! Saimme nimittäin viimein - pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen - hankittua maton ruokailutilaan, ja vaikka muut kalusteet ovat edelleen samat, on tämä nyt ihan kuin eri tila. Matto tuo tilaan pehmeyttä ja lämpöä ja sitoo ruokailutilan yhdeksi koknaisuudeksi keittiön kanssa.




Tuote itsessään ei ole sen kummempi kuin Ikean juuttimatto Lohals. Tai tarkkaan ottaen kaksi Lohalsia, sillä neliönmuotoisen ruokapöytämme alle en onnistunut löytämään sopivan kokoista yksittäistä mattoa. Ehkä kätevämpikin näin. Nyt mattoja on helpompi tarpeen tullen liikutella kuin yhtä tosi suurta.

Juuri maton koko olikin seikka, jota pyörittelin päässäni pitkään. Halusin että matto on riittävän iso - juuri mikään ei ole rasittavampaa kuin liian pieni matto, johon tuolinjalat ottavat kiinni mennen tullen. Mutta kuinka iso? Lohalsin isoin koko on 2x3m, ja kaksi sellaista - vierekkäin aseteltuna siis 3x4m - tuntui jo hurjan isolta. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla, sillä minusta tämä on juuri täydellisen kokoinen.





Toinen asia, jota pitkään epäröin oli, onko matto ruokapöydän alla ylipäätään kovin fiksu veto lapsiperheessä. Meidän lapset eivät enää ole ihan pikkuisia, mutta silti ruokapöydässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Pyödällä kun syömisen lisäksi puuhataan kaikenlaista lasten kanssa: pelataan lautapelejä, askarrellaan, kootaan legoja ja tällä hetkellä myös tehdään töitä ja koulutehtäviä.

Toisaalta mattoa puoltaa uuden parketin suojeleminen, sillä lapset eivät myöskään ole kovin hellävaraisia tuoleja siirrellessään. Ehkä siis pienempi paha mahdollisesti tuhota matto kuin parketti. Uskoisin myös, että juuttimatolta kaikenlaiset murut ja roskat on helppo imuroida. Ja tarkoitusella matto ei ole hirmuisen arvokas etteivät mahdolliset onnettomuudet harmita niin kovasti.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen mattoon. Sen sävy sopii loistavasti niin tummanharmaaseen keittiöön kuin tammiparkettiinkin. Se myös pehmentää äänimaailmaa isossa tilassa. 

Mattopohdinnat eivät suinkaan lopu vielä tähän, vaan seuraavana  listalla olisi maton hankkiminen olohuoneeseen (eikä meillä makuuhuoneessa ole vielä mattoa). Tällä hetkellä olohuoneen osalta on käynnissä jahkailu maton värin, materiaalin ja koon suhteen, katsotaan onnistunko siinä yhtä hyvin kuin ruokailutilan kanssa.

Kommentit

  1. Jos mattoja, kooltaan 2x3m on kaksi, niin eikö koko olekin 4x6m ����? eikä 2x4m?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta, tuohon oli tosiaan päässyt lipsahtamaan painovirhe. Vierekkäin aseteltuina matot ovat 3x4m.

      Poista

Lähetä kommentti

LUETUIMMAT