Mummin omenapaistos


Tiedättekö mikä on kaikken aikojen lohturuoka? Se on mummin omenapaistos, jota valmistettiin lapsuudessani mummolassa melkein kyllästymiseen asti näin syksyisin, kun oman pihan omenasato kypsyy. Nykyään pidän perinteitä yllä valmistamalla tätä itsekin vähintään kertaalleen joka syksy.

Paistoksen valmistus on varsin helppoa, oleellisinta on ettei ala pihtailemaan rasvan ja sokerin kanssa ja että antaa paistoksen hautua uunissa riittävän pitkään niin että omenat sulavat melkein hilloksi yhdessä rasvan ja sokerin kanssa.



Ensin pitää tietenkin olla iso kasa kotimaisia omenia  jotka kuoritaan ja pilkotaan uunivuokaan. Päälle ripotellaan vaniljasokeria ja kanelia. Sitten pienessä kattilassa sulattetaan voi (taisin tähän annokseen laittaa noin 200gr), johon sulatetaan runsaahkosti sokeria (laitoin noin desin). Sitten voi-sokeriseokseen lisätään kaurahiutaleita niin että seoksesta tulee puuromaista. Lopuksi seos levitetään pilkottujen omenoiden peitoksi.



Paistosta paistetaan 150-asteisessa uunissa ainakin tunti, jopa pidempään. Valmista on siinä vaiheessa, kun omenat ovat sulaneet melkein hilloksi ja sekoittuneet sulavaan voi-sokeriseokseen. Tarjoillaan vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Tämä jos mikä maistuu hyvältä lokakuisena päivänä ja antaa vastustuskykyä pimeää ja kylmää vastaan.

Kommentit

LUETUIMMAT