Jemmaajan tunnustuksia


Minusta on viime aikoina yhä vahvemmin alkanut tuntua siltä, että meillä on ihan liikaa tavaraa. Tai sitten säilytystilaa on liian vähän. Oli miten oli, kaikki kaapit ovat niin pullollaan, ettei sekaan mahdu enää nuppineulaakaan. Lisäksi tavaraa pyrkii kerääntymään läjiksi ja pinoiksi kaikille tasoille. Ahdistusta lisää tietoisuus siitä, että kohta tämä kaikki tavara pitää muuttaa.

Sanotaan nyt heti alkuun, että en todellakaan ole mikään konmarittaja, eikä se ole edes pyrkimyksenä. Minusta tavaran tarkoitus ei ole tuottaa onnellisuutta, vaan toimia siinä tehtävässä mihin se on tarkoitettu. En myöskään usko, että siistit kaapit tarkoittavat, että niiden omistajan pää on yhtä kauniissa järjestyksessä. Päinvastoin, usein pakonomaisella siivoamisella tunnutaan peittävän sekavuutta elämän muilla osa-alueilla. 

Tavoitteena olisi siis, että tavaraa on sellainen määrä joka on järjellisesti hallittavissa ja se mahtuu mukavasti käytettävissä olevaan säilytystilaan. Ja näin ei nyt todellakaan ole.


Ensinnäkin lelut: niitä on kymmenen vuoden kuluessa kertynyt ihan järjetön määrä. Muistelen kaiholla aikaa, jolloin Plättä oli vauva, ja kaikki hänen lelunsa mahtuivat yhteen koriin. Sitten tavaraa alkoi vaan tulla lisää. Kaiken maailman muovisälää on kaikki nurkat täynnä, ja ajan myötä niiden säilyttämiseen on hankittu erilaisia hyllyjä ja laatikostoja, mutta taas ollaan siinä tilanteessa, että säilytystila ei riitä.

Syytä on toki myös itsessäni. Myönnän, että en ole hyvä hankkiutumaan eroon tavarasta. Minulla on tallella muun muassa kaapillinen lukioaikana käyttämiäni vaatteita (osa niistä on muuten päässyt taas käyttöön, sillä 90-luvun kamppeet ovat jälleen muodikkaita). Kokoelmista löytyy myös monta mapillista opiskeluaikaisia käsin kirjoitettuja luentomuistiinpanoja sekä hyllyllinen cd-levyjä, joita kukaan ei ole kuunnellut moneen vuoteen. Lasten pieneksi jääneet vaatteet ja vauvatarvikkeet olen sentään suurimmaksi osaksi laittanut kiertoon, sillä niitä en olisi saanut mahdutettua mihinkään.

Syitä jemmaamiseen on monia. Ensinnäkin kiinnyn tavaroihin ja niihin liittyviin muistoihin. Toiseksi tuntuu liian pahalta heittää pois käyttökelpoista tavaraa, joten usein on helpompaa säilöä se kaapin perukoille kuin keksiä mihin sen voisi kierrättää. Joskus vaan ajattelen, että voin joskus vielä tarvita tätä. Sitä paitsi arkipyörityksessä  ei vaan löydy aikaa tai energiaa käydä läpi kaappien sisältöä. 

Tosiasia on myös, että kotimme ja sen säilytystilat ovat käyneet pieniksi viisihenkiseksi kasvaneelle perheellemme. Onneksi uudessa kodissa tilaa ja säilytystilaa on nykyistä enemmän. Siitä huolimatta aion suhtautua muuttoon mahdollisuutena miettiä, mitä oikeasti tarvitsemme, ja laittaa tarpeeton asianmukaisesti  kiertoon.

Kommentit

  1. Muuton yhteydessä tavaroista luopuminen voi olla yllättävän terapeuttista :) Juuri muuttaneena nautin todella paljon siitä tunteesta, että uusiin kaappeihin ei pesiydy enää mitään tarpeetonta. Ainahan sitä jotain turhaa toki jää. Cd-levyistä meillä lähti kieroon suurin osa. Puoliso olisi halunnut säästää niitä, vaikka niitä ei enää kuunnella. Järkeiltiin, että artisti on jo saanut tuoton levyn ostosta, mutta kukaan ei saa iloa turhaan kaapeissa pyörivistä levyistä :) Tsemppiä muuttoprojektiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tsemppi tulee tarpeeseen :) CD:t on kyllä tosi vaikea. Niissä on periaatteessa hirmuna hyvää musaa, mutta eihän niitä juuri tule kuunneltua nykyään. Mieheni on ehkä vielä pahempi jemmaaja kuin minä, joten tästä voi tulla vielä mielenkiintoista...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

LUETUIMMAT