Ihana kamala odottaminen


Muistatko miltä tuntui lapsena, kun odotti jotain kivaa, joka tuntui olevan toivottoman kaukana? Vaikka joulua tai syntymäpäivää, jota piti vielä jaksaa odottaa pari viikkoa. No minulla on se tunne nyt meidän uuden asunnon suhteen.

Siitä on nyt aika tarkalleen vuosi kun ostimme tulevan kotimme. Jo silloin oli tiedossa, että talossa alkaisi putkiremontti ja asunnossa pitäisi muutenkin laittaa uusiksi käytännössä ihan kaikki. Vuosi sitten aloimme tehdä remonttisuunnitelmia. Lopulta remontti alkoi syyskuussa, joten sitäkin on tehty kohta puoli vuotta. Ihan lopullista muuttopäivää ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta aikataulu tarkentuu koko ajan remontin edetessä, ja huhti-toukokuulle tässä nyt tähtäillään.

Remontti on edennyt ihan hyvää vauhtia viime aikoina, ja mitä pidemmälle se etenee sitä kärsimättömämmäksi tulen. Sormia syyhyttäisi jo päästä sisustamaan ja asettelemaan tavaroita paikalleen, mutta tuntuu että ihan toivottoman monta asiaa täytyy vielä tapahtua ennen sitä.

Odottaminen venyttää aikaa, saa sen tuntumaan kauhean pitkältä. Mutta ei se ole pelkästään huono tunne, toisaalta on kauhean kutkuttavaa odottaa jotain mieluisaa tapahtuvaksi. Odottaminen on itse asiassa kauhean väheksyttyä siihen nähden, miten paljon erilaisia asioita odotamme. Tällaisten isojen asioiden kuten remontin valmistumisen tai lapsen syntymän ohella odotamme päivittäin kaikenlaista pienempää: bussia, tapaamista tai vaikka ruuan valmistumista. Olen jopa oppinut tykkäämään odottamisesta. Odottamisen hetket ovat sellaisia pakollisia pieniä pysähtymisen kohtia muuten aika kiireisessä arjessa.


Toisaalta toisissa tilanteissa tuntuu, että aika menee ihan kauheaa vauhtia. Vietimme nimittäin vastikään kuopuksen viisivuotissynttäreitä, enkä ymmärrä mihin nämä viisi vuotta ovat yhtäkkiä suhahtaneet ja siitä pienestä kääryleestä on kasvanut omatoiminen pikkumies, joka tykkää koota legoja, pelata jääkiekkoa ja katsella Paavo Pesusientä.

En nyt lähde tässä tämän pidemmälle ruotimaan tätä aika-asiaa. Sanonpa vaan, että tässä olisi taas aihe josta voisi taas kirjoittaa montakin väitöskirjaa (itse asiassa aloitin itsekin sellaista joskus kauan sitten, mutta homma jäi valitettavasti kesken). En tiedä mikä tässä alkuvuodessa on, kun kaikki mistä alan kirjoittaa yrittää väkisin karata filosofisen puolelle. Lupaan, että koitan parantaa tapani ja palata seuraavaksi taas vähän kepeämpiin sisältöihin.

Kommentit

LUETUIMMAT