Tammikuun kevennystä


En tiedä onko teillä muilla sama, mutta näin tammikuussa tekee aina mieli keventää vähän joka suhteessa. Tämä koskee niin ruokaa kuin tavaraa ja pukeutumistakin, kaikessa kaipaa yksinkertaisuutta ja raikkautta. Kai tämä on joku vastareaktio joulunajan runsaudelle. 



Keräsin joulukoristeet pois jo pari viikkoa sitten, ja nyt viikkonloppuna kokoilin kaikenlaista muutakin vaihteeksi kaappiin piiloon. Tällä hetkellä en kaipaa mitään ylimääräistä pöydille lojumaan.  Tänä viikonloppuna en ostanut edes kukkia, kun tuntui että nekin ovat liikaa.

Sormia myös syyhyttelisi ryhtyä siivoamaan kaappeja ja karsimaan niiden sisältöä. Vielä en päässyt tuumasta toimeen, mutta se on kyllä vahvasti tulevien viikkojen agendalla ihan muuttoakin ajatellen. Siitä ehkä myöhemmin enemmän.


Joululoma selvästi oli riittävän pitkä ja muutenkin onnistunut, koska paluu arkeen tuntuu edelleen ihan mukavalta. Tykkään selkeistä aikatauluista ja arkisista puuhista. Tosin tiedän, että viimeistään toukokuussa alan kaivata taas lomaa ja vapaampaa elämää. Niinpä se kai on, että arjen ja juhlan vuorottelu on se, mistä molemmat saavat mielekkyytensä. Nyt on tällainen arkisempi kevennysvaihde päällä ja jonkun ajan päästä sitten taas jotain muuta.

Kommentit

LUETUIMMAT